Välilehdet

maanantai 3. joulukuuta 2012

3. viikko

Nyt on kaksi viikkoa takana ja oli aika ottaa kuvat tästä lässähtäneestä ruhosta, jota vartaloksikin kutsutaan. Pyrin kuvaamaan tätä projektia joka maanantai ja ainakin alkuun koitan pitää samat vaatteet päällä, jotta muutos erottuisi kaikista parhaiten.



Ruokavalio on muuttunut aika dramaattisesti. Ennen tuli vedettyä isot satsit pottua ja soosia (kuten kuvistakin näkyy!) ja ne on nyt vaihtunut salaattiin. Sallin itselleni kerran viikossa herkkupäivän ja viime viikonloppuna tulikin mässäiltyä pipareilla ja sipseillä. Tulipa vedettyä yksi Italian BMT:kin. En toki vetänyt kaikkia kerralla vaan toi patonkikin jakaantui kahdelle päivälle. Tänään on taas palattu ruotuun ja syöty vatsa täyteen herkullista mutta todella terveellistä sapuskaa. Vettä voisin lisätä ruokavaliooni reilummin. Ennen join vettä jatkuvasti, nyt kun pää on oppinut syömään juomisen sijasta niin vesi jäänyt vähemmälle. Pakko opettaa itsensä takaisin siihen, että sitä vettä tulisi juotua edes se kolmisen litraa päivässä. 


Kanaa pekonilla, salaattia, kurkkua, kypsennettyä tomaattia, raejuustoa ja Taffelin pähkinämixiä ripaus.


Maitorahkaa, kiiviä, Rainbown Kuningatarmarjasekoitusta ja yksi pipari .

Eilen kävin salilla myöhään illalla ja tuli kokeiltua vähän kaikkia laitteita. Tähän mennessähän oon vetänyt uskovaisesti pelkkää kardiota mutta nyt oli aika tutustuttaa itsensä myös lihaskuntoa kohottavien harjoitusten pariin. Aikoinaan kun kävin ahkeraan salilla, mulla oli ohjelma minkä mukaan siellä toimin, nyt sellaista ei ole ja olen vähän urpona siellä niiden laitteiden kanssa. Sen vuoksi oli hyvä, että eilen siellä ei ollut ketään muita treenaamassa niin sain tutustua laitteisiin rauhassa. Lähinnä siis säätöjen ja kilomäärien kanssa olen ihan kuutamolla ja nyt tuli vähän tuntumaa sitten miten mikäkin istuin ja paino säädetään.

Kokeilin myös kauanko pysyn tän kropan kanssa lankussa. Olin aivan varma, etten jaksa 15 sekuntia pidempään mutta irvistelyn ja puhinan saattelemana pötkötin lankussa peräti 60 sekuntia. Okei, nyt joku valopää siellä ruudun toisella puolella haukkoo henkeään, että eihän toi oo yhtään mitään mutta mulle se oli taistelu välillä elämän ja kuoleman. Tsiisus, meinasin potkaista tyhjää!

Nyt ei muuta kuin villasukat jalkaan, peitto korville ja kuppi teetä kitusiin. Oikein mukavaa viikkoa mulle ja sulle :)

- Hansu