Välilehdet

maanantai 3. joulukuuta 2012

3. viikko

Nyt on kaksi viikkoa takana ja oli aika ottaa kuvat tästä lässähtäneestä ruhosta, jota vartaloksikin kutsutaan. Pyrin kuvaamaan tätä projektia joka maanantai ja ainakin alkuun koitan pitää samat vaatteet päällä, jotta muutos erottuisi kaikista parhaiten.



Ruokavalio on muuttunut aika dramaattisesti. Ennen tuli vedettyä isot satsit pottua ja soosia (kuten kuvistakin näkyy!) ja ne on nyt vaihtunut salaattiin. Sallin itselleni kerran viikossa herkkupäivän ja viime viikonloppuna tulikin mässäiltyä pipareilla ja sipseillä. Tulipa vedettyä yksi Italian BMT:kin. En toki vetänyt kaikkia kerralla vaan toi patonkikin jakaantui kahdelle päivälle. Tänään on taas palattu ruotuun ja syöty vatsa täyteen herkullista mutta todella terveellistä sapuskaa. Vettä voisin lisätä ruokavaliooni reilummin. Ennen join vettä jatkuvasti, nyt kun pää on oppinut syömään juomisen sijasta niin vesi jäänyt vähemmälle. Pakko opettaa itsensä takaisin siihen, että sitä vettä tulisi juotua edes se kolmisen litraa päivässä. 


Kanaa pekonilla, salaattia, kurkkua, kypsennettyä tomaattia, raejuustoa ja Taffelin pähkinämixiä ripaus.


Maitorahkaa, kiiviä, Rainbown Kuningatarmarjasekoitusta ja yksi pipari .

Eilen kävin salilla myöhään illalla ja tuli kokeiltua vähän kaikkia laitteita. Tähän mennessähän oon vetänyt uskovaisesti pelkkää kardiota mutta nyt oli aika tutustuttaa itsensä myös lihaskuntoa kohottavien harjoitusten pariin. Aikoinaan kun kävin ahkeraan salilla, mulla oli ohjelma minkä mukaan siellä toimin, nyt sellaista ei ole ja olen vähän urpona siellä niiden laitteiden kanssa. Sen vuoksi oli hyvä, että eilen siellä ei ollut ketään muita treenaamassa niin sain tutustua laitteisiin rauhassa. Lähinnä siis säätöjen ja kilomäärien kanssa olen ihan kuutamolla ja nyt tuli vähän tuntumaa sitten miten mikäkin istuin ja paino säädetään.

Kokeilin myös kauanko pysyn tän kropan kanssa lankussa. Olin aivan varma, etten jaksa 15 sekuntia pidempään mutta irvistelyn ja puhinan saattelemana pötkötin lankussa peräti 60 sekuntia. Okei, nyt joku valopää siellä ruudun toisella puolella haukkoo henkeään, että eihän toi oo yhtään mitään mutta mulle se oli taistelu välillä elämän ja kuoleman. Tsiisus, meinasin potkaista tyhjää!

Nyt ei muuta kuin villasukat jalkaan, peitto korville ja kuppi teetä kitusiin. Oikein mukavaa viikkoa mulle ja sulle :)

- Hansu



keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ruoka


Tänään ei tule mentyä salille, kahdestakin syystä. Eilinen 1,5 tunnin treeni aiheutti hirveet rakot kantapäihin eikä rakkolaastareita ole, höh. Joudun siis odottelemaan huomiseen mutta eipä tuo nyt maata kaada, vedetään sitten kahta kovemmin. Mulla taitaa kuitenkin olla edessä uusien treenikenkien osto, koska jostain syystä nykyiset aiheuttavat vaan vaivoja. Niissä on niin kapea lesti, että jalkapöytä puutuu jos kenkä on tukevasti jalassa ja sitten taas jos löysään nauhoja niin kengät hankaa. Noh, katsellaan mitä joulupukki tuo, kunhan ei ainakaan suklaata!

Olen joutunut tämän painonpudotuksen myötä tarkastelemaan ruokailutottumuksiani ja oikeasti keskittymään siihen, että mitä suusta sisään menee. Ensimmäisen painonpudotuksen aikana, tytön syntymän jälkeen ruokailu oli helppoa; salaattia salaatin perään, koska vauva veteli omia sapuskojaan. Nykyään ruokapöydässä pitää olla myös kunnon ruokaa, koska täällä asuu muitakin kuin minä ja vauva. Eikä tää toinen vauva edes ole enää mikään vauva, syö samaa ruokaa kuin mekin, joten haastavaa on. Tai ei niinkään haastavaa vaan vaivalloista tehdä kahta eri ruokaa päivittäin ja kun on muutenkin tottunut laiskottelemaan jo pitkään niin vaatii hieman selkärankaa rakentaa itselleen salaattia ja muille makkarakastiketta.

Tänään ruokalistalla oli  marinoimattomia Kariniemen ohuen ohuita kananpojan fileepihvejä. Niissä on reilusti protskuu, ei yhtään hiilareita ja ne valmistuu meidän mikrossa 45 sekunnissa. Hieman chiliä ja currya pintaan ja mikroon, tsiisus et on hyviä! Siihen lisäksi hieman paprikaa, kurkkua ja salaattia, raejuustoa ja Taffelin Pähkinä Mixiä hyppysellinen mukaan, NAM! 



Illalla sitten vielä maitorahkaa, banskua ja kauraleseitä :)

- Hansu :)

Minä


Nyt on tämä blogi virallisesti avattu, pienten säätöjen jälkeen. Pysykää siis mukana tässä mun taipaleella kohti pienempää minää. 1,5 viikkoa nyt takana ja kiloja pudotettu 3,6kg.

Mun tarinan löydät täältä: http://peilikuva.blogspot.fi/p/mina.html

- Hansu